lauantai 20. lokakuuta 2018

LUOVUTTAMISESTA

Mä en tiedä, mistä mä aloittaisin. Mun päässä pyörii niin monia eri asioita, mistä mä haluan puhua nyt. Mä oon sellainen ihminen, jonka on tosi vaikee kohdata heikkouksia itsessään. Haluaisin olla kaikessa hyvä. Haluaisin onnistua kaikessa enkä koskaan luovuttaa, koska musta aina tuntuu, että luovuttaminen on sellainen asia, joka tekee musta tosi heikon. 

Mutta ei. Pitäis opetella ajattelemaan, että sellainen ihminen, joka pystyy myöntämää, että nyt ei pysty enää jatkamaan ja että liikaa on liikaa, on oikeasti henkisesti tosi vahva. Sellainen ihminen, joka pystyy myöntämään ne heikkoudet itsessään ja luovuttamaan kun sen aika on, on oikeasti tosi vahva ja rohkea. 


Asiat ei aina mene niinkun me ollaan suunniteltu niiden menevän. Silloin pitää päästä siitä pettymyksestä yli ja jatkaa eteenpäin, vaikka se ei aina niin helppoa olisikaan. Kuitenkin jokaisen pettymyksen myötä me kasvetaan ihimisinä taas vähän lisää. 

Joskus tulee eteen myös niitä tilanteita, kun asiat menee ihan toisella tavalla, miten niiden haluaisit menevän. Silloin täytyy tehdä päätös siitä, haluatko sä jättää tän tähän vai jatkaa yrittämistä. Mitä sä ikinä valitsetkaan, se on varmasti ihan oikea päätös. Jos sä jatkat yrittämistä, se on ihan okei. Sä saatat saavuttaa sen, mitä halusitkin tai sitten et, mutta joka tapauksessa se kasvattaa sua ihmisenä. Jos sä päätät luovuttaa, sekin on ihan okei ja sekin kasvattaa sua ihmisenä taas ihan älyttömästi. Fakta on se, että kaikkea ei voi saada. Joskus pitää luovuttaa. Ja se on ihan okei. 


Mun pointti on se, että sun täytyy olla rohkea ja uskaltaa yrittää. Jos se, mitä sä yritit, ei syystä tai toisesta onnistukkaan, sun täytyy olla rohkea ja myöntää se itsellesi. Sä et oo mitenkään huonompi kuin muut, jos sä luovutat. Päinvastoin, on oikeesti rohkeeta myöntää itselleen, mikä on liikaa.

Tee sun oma päätös välittämättä muiden mielipiteistä. Muiden mielipiteillä ei oikeesti oo mitään väliä, kuhan sä tiedät, mitä sä teet ja miksi. 


"Aina ankara itseäni kohtaan,
 vaikken heikkouksia itsessäni kohtaa"
-Cheek

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti